lauantaina, kesäkuuta 02, 2007

uusi neule

Tämä on edistystä! Pitkään aikaan en ole saanut neulotuksi mitään valmiiksi. Nyt tein yhdeltä seisomalta lapsen keepin ihanasta pörrölangasta, jossa on paljetteja! Harmi, etten voi julkaista kuvaa kun keeppi tulee myös kirjaamme.

Olo on ollut niin huono, että neulomisesta on tullut vaan lisää päänsäkyä ja pahoinvointia, mutta nyt sain pahoinvointilääkkeitä ja tärmälääkkeitä kipuihin, joten neulominen taas vähän onnistuu. Se myös kiinnostaa enemmän kun on saanut itseään vähän aktivoitumaan. Käyn päiväosastolla hoidattamassa masennusta yms. ja siellä ryhmissä yhdessä tehdään käsilläkin. Olen jo kokeillut neulahuovutusta ja seuraavaksi kiinnostaisi ikkunakalvotyöt ja silkkimaalaus.

Tämä kirjan teko on kyllä mieletön maraton tämän sairastelun lomassa. Kuitenkin minulle on ihan hirveän tärkeää pitää projektista kiinni. Onneksi en ole hommassa yksin vaan tukena on neulojani Triinu, Sponsorit ja kustantaja. Mieheni Jääkarhu on hyvä joskin ärsyttävä ( ;D) kriitikko neuleiden kuvaamisen teknisessä puolessa.

Mä rakastan tota kuvaamista! Se on tosi kovaa työtä. Pohjatöiksi on usein pitänyt hommata rekvisiittaa, sponsorivaatteita, kenkiä ja värjätä mallin hiukset. Kuvien ottamiseen ei mene välttämättä montaa tuntia. Enemmän aikaa menee järjestelyihin ja hiusten laitto ja meikkikin lohkaisee ison palan aikataulusta. Aikataulu on useinmiten väljä, mutta jos kuvaus menee liian myöhäiseksi, valo käy riittämättömäksi. Onneksi kesällä ei ole niin paljon tätä ongelmaa. Säiden ja vuodenaikojen armoilla tässä silti kuvataan. Pakko siirtää kuvauksia jos malli ei pääse sormia napsauttamalla paikalle tai jos sataa tai pakkasta on 20 astetta. Suuri inspiraatio tuomenkukkien katveessa kuvaamisesta kärsi tappiot kun mokoma puu oli jo melkein kokonaan kukkinut kun sää oli sopiva, neule saatu maahan Virosta ja malli paikalla. Pitää osata soveltaa.

tiistaina, toukokuuta 22, 2007

KIP-päivä

Ihanaa! KIP-päivä on taas koittamassa. Tänä vuonna se on 9.6. Järvenpäässä KIPpaillaan samassa paikassa kuin viime vuonnakin. Toivottavasti tulee paljon neulojia Sibeliuksenkadulle sinisten lintujen luo klo 12.00. Jos sataa, teemme invaasion Sports Academyyn, Prismaan.

keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007

viimeinkin päivitystä

Järkkyä miten sitä voikin unohtaa neulomisasioiden päivittämisen näin totaalisesti. Mun kunto on ollut niin huono ja lääkitys niin kova, etten ole paljoa saanut neulotuksi itse. Yhden huivin, joka on vielä pikkuisen kesken, yksi baskeri on kesken ja yhden slipoverinalun juur purin. Blääh.

Virosta neulojaltani tuli viime viikolla pahvilaatikollinen uusia kuvattavia neuleita kirjaa varten. Nyt odottelen tässä mallia. Tänään värjään hänen hiuksensa ja lauantaina on kuvauspäivä. Harmi, ettei todennäköisesti tule lunta. Olisi niin ihanaa kuvata talvikuvia, joissa näkyy lumisia oksia. No, edes jonkinlaisia talvikuvia tulee. Upeaa työtä on neuloja tehnyt.

Jännittää vaan tuo säätilanne. Liian kylmästä ei tykkää malli eikä kamera.

maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Niinhän se kävi, etten minä lomalla mitään aikaiseksi saanut. Väärät puikot mukana eikä homma muutenkaan varmaan onnistu niinkuin alunperin suunnittelin. Ajattelin alkaa hulluksi hatuntekijäksi. Mitäs siihen sanotte?

Päivitin pitkästä aikaa hieman korublogia:
http://nimdakoru.blogspot.com/

lauantaina, marraskuuta 11, 2006


(linssissä sormenjälkiä, sorry)
Terde pistäytyi asiakkaaksi. Kylvimme lankakerissä ja minä värjäsin ja leikkasin Terden tukan. Terdellä hyppysissä uusin innovaationi: Kolmenkertaseksi keritty sisältäpäin purkautuva lankakerä, jossa Kokonia ja kahta erilaista Bamboo Soft- lankaa, jota sain kokeiltavaksi sponsoriltani. Otan tämän kylpylään mukaan. Kun palaan, näytän mitä siitä on syntynyt, jos jotain saan aikaiseksi mutahoitojen, hierontojen yms. keskellä... =) Posted by Picasa

Tilauksia otetaan vastaan, mutta olen viikon poissa koneen äärestä.

torstaina, marraskuuta 02, 2006


Mirellet nyt 3.90 euroa. Normaalihinta 5.20
Tämä lanka huopuu ja siitä saa myös nopeasti esim. kauniita huiveja ja toppeja. Olen käyttänyt toppeihin 6mm puikkoja ja huiveihin 8mm puikkoja. Posted by Picasa

sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006



Nyt ihan sikahalvalla loput Kokonit. Saatavilla muita kuvan värejä, paitsi tummempi sininen jo loppu. hinta 5.80
ninni@nimda.fi Posted by Picasa





Nyt lähtee edullisesti kaikki loput imetysmekot ja imetystunikat! Kokoja on kolme sekä mekoissa, että tunikoissa: xs/s, m/l, xl/xxl. Myös värejä on kolme: musta, luumu ja oliivinvihreä.

Tunikat nyt hintaan 28€ (ennen 42€)
Mekot nyt hintaan 32€(ennen 48€)
toimituskulut 7.10€

Mittoja:
xs/s-koon leveys rintojen kohdalta on 40cm ja pituus 74cm
m/l-koon vastaavat mitat 44 ja 78
xl/xxl:n 52 ja 80

tilaus/tiedustelut ninni@nimda.fi
lisätietoja nettisivuilta www.nimda.fi Posted by Picasa